Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji ja sitä pelataan kaikilla mantereilla. Myös pelaajat liikkuvat ahkerasti maasta toiseen. Oli kyse sitten maahanmuuttajien muodostamasta harrastejoukkueesta tai miljoonien eurojen siirrosta huippuseuraan, monikulttuurisuus on arkipäivää pelin kaikilla tasoilla.

Jalkapalloon on kuitenkin liittynyt myös lieveilmiöitä kuten huliganismia, ja osa siitä on saanut rasistisia muotoja. Tähän on lajin tasolla myös puututtu aktiivisesti.

Suomen Palloliitto on toteuttanut useita rasismin vastaisia kampanjoita. Rasisti on reppana – kampanja ajoittui vuoteen 2008. Mainoksessa Jari Litmanen palloili nuoren maahanmuuttajataustaisen pelaajan kanssa. Palloliitto on myös mukana Suomen monikulttuurisen liikuntaliiton (FIMU ry:n) käynnistämässä Punainen kortti rasismille – hankkeessa.

Punainen kortti rasismille on osa kansainvälistä Show Racism the Red Card – kampanjaa, joka on lähtöisin Iso-Britanniasta. Kampanjaa toteutetaan useiden eri lajien piirissä. Tavoitteena on rasismin ja kaikenlaisen syrjinnän kitkeminen pois urheilusta, mukaan lukien seksuaalisiin vähemmistöihin eli LGBTI+ ryhmiin kohdistuva. Hankkeeseen kuului muun muassa #RainbowLacesFinland, jossa jaettiin pelaajille sateenkaaren värisiä kengännauhoja.

Maailmanlaajuisesti tunnetuin jalkapallon rasismin vastainen kampanja on kuitenkin epäilemättä kattojärjestö FIFA:n koordinoima Say No to Racism. Euroopan UEFA tekee sen toteutuksessa yhteistyötä Fare networkin kanssa.

Fare kampanjoi inklusiivisen jalkapallon puolesta, ja siihen kuuluu yli 150 jäsenjärjestöä 40 Euroopan maasta. Yhteistyöverkosto ulottuu myös Yhdysvaltoihin, Etelä-Afrikkaan ja Brasiliaan. Eniten näkyvyyttä on saaneet vuosittaiset Football People-tapahtumaviikot, joiden aikana järjestetään yli 2000 aktiviteettia tavoitteiden edistämiseksi.

Jalkapallon piirissä esiintyy valitettavia tapauksia, mutta kehitystä parempaan on tapahtunut. Vaikka yksittäiset faniryhmät edelleen harjoittavat syrjintää, ovat onneksi lähes kaikki seurat, pelaajat ja valmentajat selkeästi niistä irtisanoutuneet.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *